En oikein tiedä mistä aloittaisin... jotenkin kaikki tuntuu hyvin sekalaiselta tällä hetkellä. Tuntuu ehkä vähän tyhmältä kirjoittaa mitään näin "henkilökohtaista" postausta ensimmäisen ja positiiviselta vaikuttavan "esittely-tekstin" perään, mutta tässä tilanteessa tuntuu siltä, että haluan hieman avautua edes jollekin. Totta kai minulla on ystäviä, joille voin puhua omista murheistani, mutta välillä tuntuu siltä, että puhun heille hieman liikaa. Ja siihen tämä toinen postaukseni oikeastaan liittyykin.
Edellisestä postauksesta on tosiaan vierähtänyt hyvä tovi - yli viikko oikeastaan, jos en ihan väärin muista xd. Lukio on vienyt paljon vapaa-aikaani, minkä takia en ole oikein ehtinyt kirjoittaa tänne mitään. Eikä minulla ole lähipäivinä ollut mitään ideaa siitä, mistä kirjoittaisin. Eilen kuitenkin (18.3.2017) tapahtui hieman ikävä asia, minkä takia tämä päivä tuntuu jo valmiiksi pilalle menneeltä. Yksin kotona oleminen on alkanut tavallaan ahdistamaan. Onneksi en joudu olemaan enää kauaa yksin.
Lähes koko elämäni olen yrittänyt olla mahdollisimman epäitsekäs niille ihmisille, joista oikeasti välitän ja, jotka oikeasti merkitsevät minulle paljon. Olen yrittänyt parhaani mukaan tukea ja auttaa lähimmäisiäni ja tuhlannut heidän eteen paljon omaa aikaani sekä energiaani. Olen yrittänyt olla mahdollisimman luotettava ja mahdollisimman kiltti - oikeastaan vähän liiankin kiltti. Hyväsydämisyyteni tähden olen ollut myöskin todella sinisilmäinen. Olen luottanut liikaa ihmisiin. Olen tuhlannut liian paljon elämästäni, miettimättä ollenkaan, miltä minusta itsestäni tuntuu. Olen pitänyt omat murheeni sisälläni, sen sijaan että olisin kuormittanut ketään toista. Olen kuunnellut, lohduttanut ja piristänyt ystäviäni parhaani mukaan. Mutta itse en ole saanut mitään takaisin. Totta kai siis minulla on sellaisiakin ystäviä, joihin pystyn luottamaan ja, jotka antavat minulle takaisin sen, mitä minä olen antanut heille. On kuitenkin valitettavasti myös sellaisia, jotka ovat käyttäneet epäitsekkyyttäni ja meidän välistä ystäyyttä hyväksi. Olen antanut liian helposti ja liian usein anteeksi. Olen itsekin liikaa alentunut anteeksipyytelyyn, vaikken olisikaan tehnyt mitään väärää. En vain osaa, enkä haluaisi olla pitkävihainen kenellekään. En halua olla kenenkään tuntemani henkilön kanssa riidoissa, koska tiedän, että kaikissa ihmisissä on niin hyviä- kuin huonojakin puolia.
Se on vaikea unohtaa joku itselleen tärkeä henkilö, jonka kanssa on tunnettu monta vuotta. Se on vaikeaa, kun menettää sellaisen henkilön, jota on rakastanut, kuin omaa siskoaan/veljeään. Se on hyvin vaikeaa minulle, koska välitän kaikista ystävistäni niin paljon. Mutta joskus on vain hyväksyttävä se tosiasia, että kaikki eivät ansaitse minun myötätuntoani ja ystävyyttäni. Joskus on vain todettava, ettei kaikkiin voi luottaa ja, että joskus tärkeimmät ihmiset voivat satuttaa pahimmalla mahdollisella tavalla. Sen faktan kanssa on vain totuttava elämään.
Syy miksi oikeastaan puhun tästä on se, että joskus pitää olla edes vähän itsekäs. Se on ihan oikeutettua ajatella välillä myöskin omaa parastaan. Jos miettii liikaa vain muiden asioita ja pitää niitä omia asioita tärkeämpinä, se voi kuormittaa omaa sietokykyä ja kasata paljon paineita omaan niskaan. Ja mitä enemmän sitä kasaantuu, sitä vähemmän pystyy enää auttamaan ketään toista. Ja siinä on sekin riski, että ne, joille ystävyys ei merkitse mitään, alkavat käyttämään sitä hyväksi omaksi edukseen. He uskaltavat tehdä niin, koska ovat tietoisia siitä, että he saavat helposti anteeksi. Se lopulta musertaa itsetunnon ja surullinen fakta on se, että usein ihmiset tajuavat sen vasta, kun on liian myöhäistä - nimimerkillä kokemusta on...
Muistutus siis kaikille niille, jotka tätä blogia lukevat (jos lukevat xd): Katsokaa tarkkaan keneen luotatte ja kenen vuoksi olette valmiita tekemään melkein mitä tahansa. Tiedän, että se on vaikea ennakoida toisen ihmisen luotettavuus, koska kyseessä voi olla myöskin sellainen ihminen, jonka on tuntenut vaikka koko elämänsä... tai luullut tuntevansa... Mutta jos huomaa ajoissa sen, ettei toinen oikeasti ansaitse yhtään apua eikä tukea, kannattaa pistää välit poikki samantien - ennen kuin se ystävyydenside muuttuu niin paksuksi, että sitä on sitten hyvin vaikea noin vain katkaista poikki. Muistutus myös kaikille sellaisille, jotka kenties ovat juuri tällaisia hyväksikäyttäjiä: Miettikää, mikä tekee teidät lopulta onnelliseksi. Oletteko mieluummin yksin kaiken pitkään havittelemanne tavaran kanssa, vai olisitteko oikeasti valmiita uhramaan edes vähän elämästänne siihen, että teidän ympärillä on ihmisiä, jotka teitä rakastavat?
sunnuntai 19. maaliskuuta 2017
maanantai 6. maaliskuuta 2017
Mihin olen ryhtymässä?
Joo.. tämä taitaa olla jo miljoonas blogi, minkä olen luonut :D. Mikä siinäkin on, että minulta jatkuvasti loppuu motivaatio tähän kirjoittamiseen? Oikeastaan ennen olin kyllä melkoinen tarinoitten keksijä ja haaveilinkin pitkään kirjailijan urasta. Minulla on aina hyviä ideoita, mutta se into ei kuitenkaan sitten kauaa kestä. Ei ole koskaan kestänyt X). Aloitin joskus kolme vuotta sitten kirjoittamaan omaa romaaniani ja minulla olikin hyvä visio siitä. Mutta en sitten koskaan saanut sitä valmiiksi, enkä nyt yhtään tiedä, mihin bittiavaruuteen sekin tekstinpätkä on kadonnut. Kirjoittaminen on edelleen osa arkeani, mutta lähipäivinä se on ollut aika unohtunut harrastus.
Nyt minuun on sitten iskenyt jälleen jokin uusi päähänpisto, aloittaa bloggaaminen ja kenties yrittää herätellä tätä kirjoittamisen jaloa taitoa henkiin. Sitä tosiaan tarvitsee nyt näin lukiossa, missä kaiken maailman esseet sun muut sattuvat olemaan käytäntö. En osaa yhtään sanoa, kauanko nyt tämä innostus kestää, mutta pidetään peukkuja, että saan uutta motivaatiota kirjoittamiseen. Se on kuitenkin ollut aina niin minua, enkä haluaisi kokonaan unohtaa sitä, mitä rakastan. Toivon todella, että saan pian uutta puhtia ja kenties joskus vielä pääsen jatkamaan sitä romaaniani, mikäli se joskus jostain löytyy xd. Tässä vaiheessa voin kuitenkin varmaan todeta, etten enää haaveile kirjailijan urasta. Niin ristiriitaiselta, kun se nyt mahtaa kuullostaakaan, ei tämä kirjoittaminen kuitenkaan ole se iso osa minua. Mutta jos kiinnostusta riittää, niin tästä saattaa syntyä jälleen jokin rakas harrastus minulle :).
Minulla on ainakin kolme blogia tällä hetkellä ylläpidettävänä. Niistä kaksi on kauhuaiheisia blogeja ja voisin oikeastaan linkata ne tähän tekstiin, jos jota kuta kiinnostaa käydä lukemassa niitäkin (jos siis kukaan nyt sattuu ikinä eksymään tänne xd). Avaa Ovi Painajaiseen on minun ensimmäinen blogi, jonka tein. Se oli sitä ala-/yläasteaikaa, kun olin ihan hirmuinen kauhufriikki ja katselin mm. kauhuelokuvia melkein koko ajan. Luin myös paljon kauhutarinoita netistä ja pelasin paljon kauhupelejä. Siksi innostuin kirjoittamaan omiakin kauhujuttuja nettiin ja niin sitten tämä kauhublogini syntyi. Kyseinen blogi ei ole kuitenkaan lähiaikoina ollut enää hirveän aktiivinen. Oikeastaan viimeisin postaus, minkä sinne lisäsin, on joulukuulta 2015. Olen paljon muokannut sitä ja poistanut suurimman osan tarinoistani (koska ne olivat todella huonosti kirjoitettuja xd). En siis usko, että tulen jatkossakaan kirjoittelemaan kyseiseen blogiin enää kovinkaan paljoa.
Toinen kauhuaiheinen blogini ei oikeastaan ole mikään varsinainen blogi. Kyseessä on siis vanha ysiluokan portfolioni nimeltään: Kauhu on inspiraationi lähde. Se ei ole mikään aktiivinen blogi sekään, vaan vanha kuvaamataidon projektini. Mutta ihan hyvä se on, vaikka itse sanonkin :).
Minulla on vielä kolmaskin blogi: My trip to the USA, joka sekin on vanha kouluprojekti. En siis ole oikeasti koskaan käynyt jenkeissä, mutta meidän piti vain eräällä enkun tunnilla tehdä tuollainen fiktiivinen matkapäiväkirja englanniksi. Oma englanninkielen taitoni ei ole mitään maailman parasta, ja se yllättää aina itsenikin, kun suuni avaan X). Mutta eiköhän se siitä parane, kun lähdetään leirikoulun kanssa Lontooseen ennen kesää :D. Siitä tulee varmasti huikea matka, sillä olen vain kerran elämässäni matkustanut lentokoneella (Kreetalle) ja siitäkin on jo kuusi vuotta. Tulen varmasti sitten tekemään siitä Lontoon-reissusta oman postauksen :)!
Jotta tästä ei tulisi liian pitkää postausta, mitä se todennäköisesti on jo, kerron pienesti vielä itsestäni. Olen siis vuonna 1999 syntynyt tyttö ja asun Helsingissä yhdessä vanhempieni sekä 20-vuotiaan isosiskoni kanssa. Käyn ensimmäistä luokkaa lukiossa (älkää kysykö miksi vasta ensimmäistä, selitän sen joskus toiste, jos on ihan pakko tietää :P) ja täytän elokuussa 18v. Haluan isona joko näyttelijäksi, tai sitten elokuvaohjaajaksi. Vanhempi isosiskoni (25v) asuu tällä hetkellä Australiassa avopuolisonsa kanssa ja tämä nuorempi siskoni lähtee pian jenkkeihin pariksi kuukaudeksi siellä opiskelevan poikaystävänsä luo. Itse olen sinkku, ainakin toistaiseksi.
Ja joo, kerroin itsestäni oikeastaan jo aika paljon xD, mutta minkäs teet. Olen selvästi löytänyt uutta motivaatiota kirjoittamiseen :). Toivottavasti tämä motivaatio tällä kertaa kestää.
Ei sitten muuta, kuin hyvää alkanutta viikkoa kaikille niille, jotka jostain ihmeen syystä ovat tämän blogin löytäneet ja ovat kiinnostuneita kuulemaan elämästäni lisää :D!
Nyt minuun on sitten iskenyt jälleen jokin uusi päähänpisto, aloittaa bloggaaminen ja kenties yrittää herätellä tätä kirjoittamisen jaloa taitoa henkiin. Sitä tosiaan tarvitsee nyt näin lukiossa, missä kaiken maailman esseet sun muut sattuvat olemaan käytäntö. En osaa yhtään sanoa, kauanko nyt tämä innostus kestää, mutta pidetään peukkuja, että saan uutta motivaatiota kirjoittamiseen. Se on kuitenkin ollut aina niin minua, enkä haluaisi kokonaan unohtaa sitä, mitä rakastan. Toivon todella, että saan pian uutta puhtia ja kenties joskus vielä pääsen jatkamaan sitä romaaniani, mikäli se joskus jostain löytyy xd. Tässä vaiheessa voin kuitenkin varmaan todeta, etten enää haaveile kirjailijan urasta. Niin ristiriitaiselta, kun se nyt mahtaa kuullostaakaan, ei tämä kirjoittaminen kuitenkaan ole se iso osa minua. Mutta jos kiinnostusta riittää, niin tästä saattaa syntyä jälleen jokin rakas harrastus minulle :).
Minulla on ainakin kolme blogia tällä hetkellä ylläpidettävänä. Niistä kaksi on kauhuaiheisia blogeja ja voisin oikeastaan linkata ne tähän tekstiin, jos jota kuta kiinnostaa käydä lukemassa niitäkin (jos siis kukaan nyt sattuu ikinä eksymään tänne xd). Avaa Ovi Painajaiseen on minun ensimmäinen blogi, jonka tein. Se oli sitä ala-/yläasteaikaa, kun olin ihan hirmuinen kauhufriikki ja katselin mm. kauhuelokuvia melkein koko ajan. Luin myös paljon kauhutarinoita netistä ja pelasin paljon kauhupelejä. Siksi innostuin kirjoittamaan omiakin kauhujuttuja nettiin ja niin sitten tämä kauhublogini syntyi. Kyseinen blogi ei ole kuitenkaan lähiaikoina ollut enää hirveän aktiivinen. Oikeastaan viimeisin postaus, minkä sinne lisäsin, on joulukuulta 2015. Olen paljon muokannut sitä ja poistanut suurimman osan tarinoistani (koska ne olivat todella huonosti kirjoitettuja xd). En siis usko, että tulen jatkossakaan kirjoittelemaan kyseiseen blogiin enää kovinkaan paljoa.
Toinen kauhuaiheinen blogini ei oikeastaan ole mikään varsinainen blogi. Kyseessä on siis vanha ysiluokan portfolioni nimeltään: Kauhu on inspiraationi lähde. Se ei ole mikään aktiivinen blogi sekään, vaan vanha kuvaamataidon projektini. Mutta ihan hyvä se on, vaikka itse sanonkin :).
Minulla on vielä kolmaskin blogi: My trip to the USA, joka sekin on vanha kouluprojekti. En siis ole oikeasti koskaan käynyt jenkeissä, mutta meidän piti vain eräällä enkun tunnilla tehdä tuollainen fiktiivinen matkapäiväkirja englanniksi. Oma englanninkielen taitoni ei ole mitään maailman parasta, ja se yllättää aina itsenikin, kun suuni avaan X). Mutta eiköhän se siitä parane, kun lähdetään leirikoulun kanssa Lontooseen ennen kesää :D. Siitä tulee varmasti huikea matka, sillä olen vain kerran elämässäni matkustanut lentokoneella (Kreetalle) ja siitäkin on jo kuusi vuotta. Tulen varmasti sitten tekemään siitä Lontoon-reissusta oman postauksen :)!
Jotta tästä ei tulisi liian pitkää postausta, mitä se todennäköisesti on jo, kerron pienesti vielä itsestäni. Olen siis vuonna 1999 syntynyt tyttö ja asun Helsingissä yhdessä vanhempieni sekä 20-vuotiaan isosiskoni kanssa. Käyn ensimmäistä luokkaa lukiossa (älkää kysykö miksi vasta ensimmäistä, selitän sen joskus toiste, jos on ihan pakko tietää :P) ja täytän elokuussa 18v. Haluan isona joko näyttelijäksi, tai sitten elokuvaohjaajaksi. Vanhempi isosiskoni (25v) asuu tällä hetkellä Australiassa avopuolisonsa kanssa ja tämä nuorempi siskoni lähtee pian jenkkeihin pariksi kuukaudeksi siellä opiskelevan poikaystävänsä luo. Itse olen sinkku, ainakin toistaiseksi.
Ja joo, kerroin itsestäni oikeastaan jo aika paljon xD, mutta minkäs teet. Olen selvästi löytänyt uutta motivaatiota kirjoittamiseen :). Toivottavasti tämä motivaatio tällä kertaa kestää.
Ei sitten muuta, kuin hyvää alkanutta viikkoa kaikille niille, jotka jostain ihmeen syystä ovat tämän blogin löytäneet ja ovat kiinnostuneita kuulemaan elämästäni lisää :D!
Tilaa:
Kommentit (Atom)